Tiedättekö miltä tuntuu olla loppu? Minun piti kirjoittaa tänne sarkastisesti meidän arjestamme, mutta nyt ei jaksa sarkasmia eikä mitään muutakaan.
Minulla on ongelma. Se on elämä, jota minulla ei ole. Tai no on, teoriassa. Elämäni on työ, nukkuminen ja se kaikki paska mikä jää siihen väliajalle. Olen yksin. Täysin yksin tässä kurjassa maailmassa. Aamulla nousen kukonlaulun aikaan, revin vaatteet niskaan, koitan ehtiä juoda edes puolet aamun kahvikupillisestani, imen posket lommolla tupakan ja sitten valmistaudun herättämään pojan peläten minkälainen vastaanotto mahtaa tänä aamuna olla. Joskus se on ihan hyvä, mutta joskus niin hirvittävä taistelu, että siinä talvisodat jää kakkoseksi.
Tänään aamu oli vielä ihan suhteellisen ok ja töissäkin meni ihan hyvin. Lapsikin lähti hyväntuulisena hoidosta kotiin, mutta sitten menin tekemään emämunauksen, kirjaimellisesti. Olin kuvitellut, että hyvät äidit palkitsisivat lapsensa raskaan hoitoviikon jälkeen vaikkapa suklaamunalla, josta lapsi sattuu pitämään erittäin paljon. Kävin salakavalasti kaupassa jo etukäteen, joten kauppakassit roikkuivat jo fillarinsarvesta lasta hakiessani. Kannoin sitten pussit ja kassit ovelle, kaivoin jostain housuntaskujen uumenista (niitä taskuja on meinaan suhteellisen monta) avaimet ja sain vaivoin oven auki. Tähän mennessä poika ei ollut vielä sanonut pienintäkään poikkipuoleista sanaa, mikä on harvinaisen erikoista.
Nooh, eihän sitä sitten kauaa tarvinut odottaa. Poika kysyi.
-Ostitko äiti munan??
Ja minä hölmönä vastasin, että
-juu ostin, saat sen sitten lastenohjelmien aikaan kun ollaan ensin syöty.
Ja muuta ei sitten enää tarvittukaan......
Sota päättyi noin puoli tuntia sitten. Siis tämä ilta on tähän asti ollut varttia yli neljästä pelkkää huutoa ja tappelua! Poika on ollut arestissa huoneessaan ja minä tyyny korvilla makuuhuoneessa manaamassa kohtaloani. Ei helvetti jos tuolla jässikällä on isä, ihan oikea hengissä oleva isä, niin mikä ihme siinä on, että juuri MINUN piti saada se maailman surkein isä lapselleni? Kuka käski valita kylän juopoimman idiootin toimittamaan tätä tärkeää tehtävää?
Minulla hajoaa pää. Ja vielä uskalsin tämän viikon odottaa tätä autuasta päivää, kun alkaa neljän päivän vapaat, oma miesehdokas palaa viikon lapinreissulta huomenna ja elämä mukamas alkaa. Vitut se mitään ala. Ensinäkään KUKAAN ei kestä tällaista perhettä kauaa, jossa lapsi on ensin aurinko ja sitten antikristuksesta seuraava. Eikä hirviöäiti suoraan omenistakaan ole mitään herkkua katseltavaa.
Eli hyvää viikonloppua vaan kaikille. Katsotaan onko täällä päin Suomea mahdollisesti maa auennut ja helvetin lieskat nielaisseet tietyn osan tästä rupuisesta kyläpahasesta suihinsa. Jos on, niin toivon että olin juuri silloin kohdalla.
) takas kotiin ja pikaseen ruokaa nassuun ja auringonpaisteeseen,vieraita alko tulemaan(no,aina meillä on joku
) ja sit esikon tyttökaverit päättivät viel jäädä yöksi.Halusivat nukkua piharakenuksessa ja raahasin sinne kaikki petivaatteet ja patjat yms...juoksentelivat vesisateessa,kävivät vaihtaan vaatteita,takas muka nukkumaan,kohta ruokaa hakemaan,kunnes alko pelottamaan että siellä on murhaajia ja ties mitä,loppujen lopuksi kaikki petikamat sisälle raahattuina(ensin yläkertaan jonka jälkeen alas) paljastui että se kävelevä murhaaja olikin kissa...
Ukkokin läksi jonnekkin,rauha maassa,ainakin hetkeksi..........
Mutta jos odotukset on näinkin korkealla, niin tästähän ei voi muuta kuin selvitä kunnialla! 
Mieshän ei sitä tietenkään ymmärrä kun on itse niin väsynyt töistään,mutta saa kuitenkin yöt nukkua heräämättä kertaakaan kun vauva parahtelee hampaitaan,yhtä pissittää,toinen näkee painajaisia ja kolmas on muuten vaan levoton....Ja aamulla herätys viimeistään 7:lta,jos oikeen hyvä lykky sattuu,niin saattaa viel puol tuntia torkahtaa koiranunta,jotta jaksaa nousta tukka pystyssä kahvin keittoon,eikä muuten eka pannullinen riitä,että pysyy hereillä päivän...
